Lau­ri Lin­na

Lauri Linna

11


Helsingin vaalipiiri


Oikeus onneen!

Lauri

(på svenska nedan, in English below)

Olen 25-vuotias oikeustieteen opiskelija Helsingistä. Toimin Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtajana.

Minulle tärkeintä on yhdenvertaisuuden edistäminen, feminismi ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Päätöksenteosta minulla on kokemusta opiskelijaliikkeestä: toimin viime vuonna Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Olen kamppaillut yhdenvertaisuuden, demokratian ja ympäristön puolesta. Olen ollut nostamassa yhdenvertaisuutta ylioppilaskunnan toiminnan keskiöön ja tekemässä Helsingin yliopistosta demokraattisempaa. Nyt haluan päästä kamppailemaan samojen teemojen puolesta eduskunnassa.

Asun Kalliossa puolisoni ja kissan kanssa. Tärkein harrastukseni on runojen kirjoittaminen. Vapaa-aikanani iloitsen myös ystävien näkemisestä ja nautin kirjojen lukemisesta.

Teemat

Yhdenvertainen oikeus onneen!

Yhdenvertaisuudessa on kyse meidän kaikkien elämän edellytysten parantamisesta. Olemme samanarvoisia mistään henkilöön liittyvästä syystä kuten sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sosiaalisesta taustasta tai vammasta riippumatta.

Tällä hetkellä yhdenvertaisuus ei toteudu, vaan lainsäädäntömme sisältää räikeitä epäkohtia. Todellinen yhdenvertaisuus vaatii näiden ihmisoikeuksia loukkaavien lakien korjaamista, mutta myös oikeudenmukaisempaa tulonjakoa: vain riittävä toimeentulo takaa ihmisarvoisen elämän. Riittävän tasainen tulonjako takaa myös turvallisen ja demokraattisen yhteiskunnan. Tarvitsemme 800 euron perustulon, joka on vastikkeeton ja yksilökohtainen. Tämä mahdollistaisi kaikille mahdollisuuden paremman ja itsensä näköisen elämän tavoittelun sen sijaan, että voimat menevät byrokratian kanssa taistelemiseen.

Liian pitkään yhteiskuntaa on rakennettu valkoisten rikkaiden cis-heteromiesten näkökulmasta. Tämän on loputtava. ILO169 -sopimus on ratifioitava saamelaisten aseman turvaamiseksi. Translakiin on tehtävä sukupuolivähemmistöjen tarpeisiin ja itsemääräämisoikeuteen perustuva kokonaisuudistus. Esteettömyyden on oltava rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun keskeisiä vaatimuksia.

Valitettavasti Suomi ei ole vielä tasa-arvoinen. Sukupuolten väliset palkkaerot on kurottava umpeen, jos ei muuten niin Islannin malliin palkkaerot kriminalisoimalla. Oikeusjärjestelmämme on myös yhä paremmin huomioitava sukupuolittuneita rikoksia. Raiskauslainsäädäntö on uudistettava suostumukseen perustuvaksi.

– Translain kokonaisuudistus
– Perustulo
– ILO169:n ratifiointi
– Esteettömyyttä rakentamiseen

Feminististä koulutuspolitiikkaa!

Suomalainen koulutusjärjestelmä on ollut ylpeyden aiheemme vuosikymmeniä. Viime hallituskausina se on kuitenkin joutunut mittavien leikkausten kohteiksi. Näin ovat uhattuina niin koulutuksen kyky eriarvoisuuden vähentämiseen kuin sivistyskin.

Tarvitsemme mittavia panostuksia koulutukseen. Koulutus on tärkeimpiä keinoja tukea kaikkien mahdollisuutta saavuttaa unelmansa. Tähän pääseminen vaatii laadukkaan ja hyvin resurssoidun koulutuksen lisäksi entistä saavutettavampaa koulutusta. Tarvitaan määrätietoista feminististä koulutuspolitiikkaa, jossa puretaan taloudellisia esteitä, tuetaan eri taustoista tulevia ihmisiä ja nostetaan naisvaltaisten alojen arvostusta.

Meidän on vähennettävä opiskelijoiden kokemaa stressiä ja paineita ja panostettava mielenterveyspalveluihin. Meidän on varmistettava, että opetuksessa otetaan huomioon ihmisten moninaisuus. Meidän on taattava tieteen autonomia.

– Miljardin panostus koulutukseen
– Mielenterveyspalveluihin nopea pääsy ja terapiatakuu
– Maksuton toinen aste
– Korkeakouludemokratia kuntoon niin yliopistoissa kuin ammattikorkeissakin
– Alkuperäiskansat huomioon opetuksessa
– Sukupuolisensitiivisyyttä opetukseen

Ilmaston aika on nyt, sillä huomenna on jo liian myöhäistä

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Meidän on kannettava globaali vastuumme ilmastonmuutoksen torjunnassa. Olemme rikkaana länsimaana käyttäneet huomattavat määrät uusiutumattomia luonnonvaroja ja kokeneet viime vuosisadalla ennennäkemätöntä talouskasvua. Samalla olemme kuitenkin olleet aiheuttamassa ilmastonmuutosta, jonka suurin kärsijä on globaali etelä.

Meidän on Suomessa tehtävä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Suomen on oltava hiilinegatiivinen 2030-luvulle mennessä. Tämä vaatii ilmastonmuutoksen ottamista huomioon kaikessa päätöksenteossamme. Olemme viimeinen sukupolvi, joka voi torjua ilmastonmuutoksen. Keinot tähän ovat olemassa: meidän on päästävä irti fossiilisista polttoaineista ja kasvatettava hiilinielujamme.

Samalla meidän pitää kantaa vastuumme ja palauttaa kehitysyhteistyöhön rahat, jotka Sipilän hallitus on siitä leikannut. Meidän on tuettava kehittyviä maita ilmastonmuutoksen torjumisessa ja väistämättömiin lämpenemisen aiheuttamiin mullistuksiin varautumisessa.

Emme voi puhua oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvoinnista, ellei se kosketa koko ihmiskuntaa, luontoa ja tulevia sukupolvia.

– Kehitysyhteistyövarojen leikkaukset peruttava
– Suomesta tehtävä hiilinegatiivinen 2030-luvulle mennessä
– Ilmasto ja ympäristö huomioitava kaikessa päätöksenteossa
– Ympäristölle haitallisista yritystuista luovuttava

Lahjoitukset

Tilinumero: FI51 5800 1320 2889 95
Viestikenttään: #Linna2019

Yhteystiedot

lauri.l.linna@helsinki.fi
puh. 0400 403 506

Lauri – In English

I’m a 25 year old law student from Helsinki. I am the Chairperson of the Left Students.

Topics I find important, are furthering equity, feminism and preventing climate change. I’ve gathered my experience of decision making through student activism: I was Chairperson of the Board at the Student Union of the University of Helsinki.

I’ve tackled for equity, democracy and the environment. I’ve been in the center of raising equity to be a sizeable part of the Student Union and making the University of Helsinki a more democratic institution. Now I wish to tackle the same issues, in the parliament.

I live in Kallio with my significant other and our cat. My most important hobby is writing poetry. During my free time I enjoy spending time with my friends and find pleasure in reading books.

Lauri – På Svenska

Jag är en 25-årig juridikstuderande från Helsingfors. Jag är ordförande av Vänsterstuderande.

Saker som är viktiga för mig är befrämjande av jämställdhet, feminism och motverkning av klimatförändringen. Jag är redan en erfaren beslutsfattare och jag har erfarenhet speciellt från studentrörelsen: jag var ordförande av styrelsen i Studentkåren vid Helsingfors Universitet. Jag har kämpat för jämställdhet och demokrati, mot klimatförändringen och diskriminering. Jag har jobbat för att framhäva jämställdhet i all verksamhet av studentkåren och tillsammans har vi påverkat och förändrat Helsingfors universitet till en mer demokratisk institution. Nu vill jag kämpa för samma saker nationellt, i riksdagen.

Jag bor i Berghäll med min gemål och vår katt. Min viktigaste hobby är att skriva dikter. På min fritid njuter jag av att tillbringa tid med mina vänner och läsa böcker.

 


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019

Eh­dok­kaan kir­joi­tuk­set

Olen eh­dol­la!

02.02.2019

Olen ehdolla! Nyt se on totta: Vasemmistoliitto on asettanut minut eduskuntavaaliehdokkaaksi! Ehdolle lähteminen ei ollut…

Lue lisää